Rubyn suusta kuultua

Se tuli ihan tyhjästä.

Madge, mä tykkään olla täällä teidän kanssa. Mä tykkään itseasiassa olla täällä enemmän kun äidin luona. Äidin luona mulla tulee helposti tylsää, mutta ei ikinä täällä.

 Ruby

– Voi kiitos rakas, minäkin nautin aina siitä kun olet täällä meidän kanssa. Se on mulle tärkeetä.

Sanoja seurannut halikohtaus lämmitti väsyneen äitihahmon mieltä, ja auttoi jaksamaan “yksinhuoltajana”. Päivä meni rattoisasti, omalla painollaan, minun turhia hössöttämättä. Kun ei moiseen riittänyt energiaa. Dan tuli kuitenkin töistä kotiin normaalia aikaisemmin, jotta minä pääsin käymään lääkärillä – ja sieltä palasin sitten antibioottikuurin kera. Voimat loppui paluumatkalla, ärsytti kun vain parin bussipysäkin verran piti bussissa istua. Bussikuskikin nauroi minulle!

Illan ajan olenkin kuunnellut Rubyn ja EL:n kikatusta, kun isänsä on heitä viihdyttänyt.

Minun elämä on oikeasti aika ihanaa.

Bloggaaja kipeänä – #isänkanssa arki pyörii

Eritoten Facebookissa meitä seuraavat tietävätkin jo viikonlopun kestäneen blogihiljaisuuden syyn. Minä tulin kipeäksi. Ensin sellaista pientä ärsyttävää kurkkukipua ja päänsärkyä sekä kuumeilua, nyt kurkkuun on ilmestynyt sellaiset kivat valkoiset pilkut, että huomenna se on lähdettävä hakemaan lääkäriltä antibioottikuuri. Vaikka olo on kurja, väsynyt ja voimaton, niin tämä kaikki on fyysistä. Olen niin onnellinen minun perheestäni.

Nautin nimittäin koko viikonlopun Danin ja Rubyn hellästä hoivasta – Dan toi minulle aamiaista sänkyyn, Ruby kaivautui sohvalla minun kylkeen kiinni ja Dan piti samalla kiinni minun kädestä. Melkein itku pääsi, kun toiset hellivät minua niin..

Miten luksusta onkaan olla kipeänä silloin, kun perheen isi on kotona. Ei tarvitse huolehtia tyttöjen ruokkimisesta tai viihdyttämisestä kuin muustakaan arjen pyörittämisestä. Voin mennä huoletta petiin nukkumaan päikkärit tietäen, että kaikesta huolehditaan minun ollessani unten mailla. Monesti sängystä noustessani olen kävellyt uudelleen järjesteltyyn keittiöön, siivottuun olohuoneeseen ja valmiin ruokapöydän ääreen.

Niin monta kertaa olen tänään kiittänyt onneani siitä, että kaikista vaikeuksista huolimatta minun ja Danin suhde on pysynyt vahvana. Että en ole yksinhuoltaja.

Olkoon tämä nyt pikainen #isänkanssa - haastepäivitykseni. Koska perheen isi.

koskaisi

isinkaa

isi

Viimeistä kuvaa lukuunottamatta kuvat ovat vanhoja, sillä enhän minä tässä kuumehöperössä tajunnut kameraa kaivaa kertaakaan esiin. Huomenna Dan on takaisin töissä, ja minä molempien lasten kanssa kotona. Saan kuulkaa hyvää kontrastia nyt tähän ihanaan viikonloppuun, jolloin minua hoivattiin – että minkälaista kaikki olisikaan ollut, jos yksin olisin.

Toivottavasti teidän viikonloppu on mennyt rennosti, ja turhia joulusta hössöttämättä!

Piristäkää minua kommentilla tästä.

Ilahduttava paniikkitorstai – kun keho reistailee.

Keho huutaa uupumusta, pallea hypähtelee kivuliaan holtittomasti ja pakottaa minut harjoittamaan vatsalihasliikkeitä suorittamalla kaikki hengitysliikkeet vatsalla pallean sijaan. Mikä ei hirveästi paniikista kärsivän ihmisen oloa ainakaan helpota, ja niin tänäänkin piti tytön leikkiessä fysioterapeutin ja toimintaterapeutin kanssa poistua hetkeksi huoneesta. Hengittelemään ulos raikkaaseen ilmaan, kävelemään adrenaliinit kehosta ulos.

Nyt olen käpertynyt sohvannurkkaani potemaan päänsärkyä ja jostain nappaamaani kurkkukipua. Kuitenkin hymyssäsuin, enkä suinkaan lääkepöllyssä särkylääkkeiden!

kyydissa

Tänään ensimmäistä kertaa tuli pyytämäni kaltainen auto meitä hakemaan fysioterapeutille, eli ei tarvinnut tyttöä ahtaa inhoamaansa autoistuimeen vaan kärrättiin tyttö Ottonsa kyydissä autoon. Ottobockinhan saa kiinnitettyä ambulansseissa ja pyörätuolikäypäisiin autoihin lattiaan kiinni. Kyllä tyttö tykkäsi! Näki niin paljon paremmin maisemat, vaikka omassa pienessä luksuskopissaan takana olikin. Samantapainen kyyti saatiin kotiinkin. Kyllä kiittelin vuolaasti kuskeja, ja pyysin laittamaan viestiä toimistoon onnistuneesta autovalinnasta!

3

Kehityskeskuksen etuovi – tuon oven takaa löytyy meidän fysioterapeutti, lastenlääkäri, toimintaterapeutti, puheterapeutit niin ruokintaan kuin puheen kehityksen tukemiseen … ja nähtiin tuolla tänään ravintoterapeuttikin.

Ihmettelin tosin, miksi niin kuskit kuin Kehityskeskuksen työntekijät ihmettelivät sitä, että suostuin tulemaan melkein kaksi tuntia etuajassa meitä noutaneen kuskin kyytiin. Minullehan se oli ihan se ja sama, olin saanut kotihommat tehtyä (eli tytön ja itseni ruokittua sekä vaatetettua), ja nyt ainakin tiesin olevani ajoissa paikalla. Pystyin hakemaan kahvilasta itselleni kahvit ja lounaan, sekä höpöttelemään tytölle Kehityskeskuksen odotusaulassa. Ei minulla ollut mitään hätää.

Olenhan yksinkertaisesti niin tyytyväinen siihen, että NHS:llä ylipäätään on tällainen palvelu potilaiden kuljetukseen. Että tulevat hakemaan kotiovelta, vievät sairaala-ajan vastaanotolle asti ja tuovat takaisin kotiin ilmaiseksi. Ei tarvitse minun stressata julkisten kanssa, ja säästyy sitä rahaakin!

tuoli

Tyttö uudessa erityistuolissaan, joka meidän eloa kotona helpottaa. Tyttö tykkää, me tykätään – ja kunhan saadaan vielä oikean kokoinen niin avot! Tämä on kokoa liian iso (näkyy mm. siinä, että tytön selkänoja on liian pitkä). Tämän kuvan ovat jo Facebookissa meitä seuraavat nähneet!

Kotiovella minua odottikin seinänaapurin herra kera postipaten jättämän ison paketin – vanhempieni lähettämä joulutervehdys oli saapunut!

Illasta oli taas ihana lukea Jonnan upea postaus siitä, kuinka hän rakastaa miestään kokonaisuudessaan – ei kaikesta huolimatta, vaan kaiken vuoksi. Voin samaistua tähän täysin. Rakastan El:ää, koska hän on hän. En rakasta häntä siitä huolimatta, että hänellä on cp-vamma, näkövamma ja kuulovamma. Hän on EL. Ja minä rakastan häntä juuri siksi.

Vaikka keho reistaa, mieli on ilahtunut.
Kyllä tämä tästä! <3

Kiitos, äiti ja isi sekä muut paketin lähettämiseen osallistuneet! Ja Jonnalle upeasta postauksesta!

Postausta pääset kommentoimaan tuttuun tapaan tästä.

Jouluun valmistautumista ja kuka voittikaan lahjakortin?

sydann

Joulupuu on postitettu, kohta se on jo ovella.
Koristeita ripustettu ompi meidän seinille.

hirvi

Pienet tuikkuset valaisevat kauniisti.
Ympärillä äetimamma lauleleepi rujosti.

hiutaleovella

Kiitos sulle, Internetti, kallis ajanviettomme,
kun sä hoidit shoppailut, paras joululahjamme.

hiutale
lahjat

Postipate toi se valon, lahjat rikkaat, runsahat.
Autuuden ja yllätyksen, kaikki taivaan tarvitsemat.

crackers

Anna, Internet, viestin tän levitä, sytytellä ilahdusta
lukijoille kaikille. Siunaa, Internet, joulumme.

koristeetjoulu

Tyhjältä pöydältä olemme joulua alkaneet kotiimme rakentaa – koristeita, kynttilöitä, pakkanen täynnä jouluruokaa. Hankkiuduimme eroon ihanan mukavasta mutta käytännössä tyhjänpanttina kämpässämme majoittautuneesta nojatuolista, jotta saisimme joulukuuselle tilaa. Amazonista kuusikin on tilattu, pian toivon mukaan se pitkäikäinen muovikuusi saapuu joulufiilistämme nostattamaan. Ostettu on myös lahjoja tytöille, kun ei tarvinnutkaan miettiä niiden mahduttamista matkalaukkuun. Joulukortit jätin tekemättä kokonaan, sitä stressiä tämän kaiken päälle en enää halunnut ottaa kaposille hartioilleni.

korttijoulu

Jouluisia kortteja olemme kuitenkin saaneet, ja ne ovat holvikaarta päässeet koristamaan. Taas ihmisten hyvyys yllätti, sillä ystäväni oli laittanut meistä pienen pyynnön Edes yhtenä päivänä kaikkein tärkein – Facebook-ryhmään – ja sieltä jo kaksi korttia on postimies meille kantanut.
Kiitos, kiitos te ihanat. Ihania yllätyksiä, ilahduttavat minua ne kortit nyt seinältä päivittäin!

sydannnnn

Kiitos myös blogin vakilukijalle tessalle, naiselle, jolla sydän todellakin on paikoillaan! Kiitos joululahjoista, Danilta piilottamista joulusuklaista, pyyhkeistä ja kengistä! Ne kengät on muuten aikamoiset huomiopopot, kunnon kolke käy kun asfaltilla hiihdän niiden kanssa menemään!
Paksujen villasukkien kanssa mahtuvat juuri kivasti jalkaan – kiitos rakas. Kiitos. <3

tahdettahdet

Vielä on niin paljon tekemättä, mutta yhdestä asiasta lupasin olla ottamatta stressiä.
Siivoamisesta.
Aivan sama, että anoppiperhe tulee käymään joulupäivänä. Aivan sama, vaikka jokainen tavara ei aivan sillä omalla paikallaan olisi, ja jos joltain pinnalta löytyisikin pölyä. Tärkeintä kuitenkin ovat ne ihmiset ympärillä, se yhdessä tekeminen.. Ei se, että kämppä näyttää sisustusbloggaajan kodilta.

Kaikesta huolimatta, ehtii sitä ottaa joskus rennostikin:

rennosti

Kuva noista kahdesta piti ottaa, kun viikonloppuna kävin pesaisemassa hiukset ja sitten keittiöstä huhuilin Danille jotakin, todennäköisesti niinkin tähdellisen tärkeää kuin että haluaisiko hän lisää kahvia. Ihmettelin, kun ei vastausta kuulunut… Ja heidät löysinkin sitten tuollein.
Söpöläiset.

Tänä aamuna minä ja El suoritettiin hyvin tärkeä tehtävä, nimittäin kalenteriarvonta!
Anteeksi lässyttämiseni, aamuväsymyksestä johtuen jäi joku jännä vaihde päälle.. Tottakai kannatti ottaa tyttö syliin, kun äänensävyni muuttui tuollaiseksi!

El toimi onnettarena – onneksi olkoon vielä kerran voittajalle, olen sinuun yhteyksissä pikimmiten!

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille, ja erityiskiitokset kaikille teille, jotka annoitte runsaasti palautetta! Yhteyshenkilöni persoonallinenkalenteri.fi:stä on käynyt palautetta vilkuilemassa, ja omien sanojensa mukaan saattaa hän vastata joihinkin palautteisiin! :)

Kommenttia voit jättää minulle tästä!

Kyllä saa tisu näkyä!

Imettäminen on herätellyt jälleen tunteita täällä Brittilandiassa, ja onhan nämä samat keskustelut olleet pinnalla säännöllisen epäsäännöllisesti Suomessakin. Imettämisen tärkeys ei kuitenkaan nyt ole tapetilla, vaan julkisesti imettäminen. Voiko äiti nostaa tisun esille julkisella paikalla missä vain, jotta voi syöttää nälkäisen lapsensa?

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että voi. Tottakai! Lapsella voi iskeä nälkä milloin vain, ja oli se sitten pankin toimistossa, kaupassa tai ostoskeskuksessa, niin ruokaahan lapsen on silloin saatava. Kaikkein parastahan vauvalle olisi, jos äitinsä kykenee häntä imettämään. Aina ei kuitenkaan ole aikaa tai kärsivällisyyttä etsiä sitä suojaisaa nurkkaa. Toisaalta, miksi pitäisikään? Pitäisikö äidin nälkää itkevän lapsensa kanssa piiloutua ahtaaseen vessakoppiin piiloon, ettei kukaan vaan kiusaantuisi hänen upeaa työtä tekevästä tissistään? Vai pitäisikö äidin taiteilla vielä jonkinlaisen rätin kanssa, että saisi tuon tissinsä piiloon?

Keskusteluhan lähti täällä liikenteeseen uudestaan, kun hotellissa imettävää äitiä oli pyydetty peittämään rintansa. Voin kyllä myöntää jollain tavalla ymmärtäväni brittiläisen häveliäisyyden kautta sitä, miksi paljasta pintaa oli pyydetty peittelemään – eihän täällä esim. pukuhuoneissa vaihdeta vaatteita avoimesti, vaan mennään piiloon suihkukoppiin tai tähän tarkoitukseen erikseen rakennettuihin vaatteidenvaihtokoppeihin. From London By Sanna ihmettelikin postauksessaan “Alasti suihkuun” jokin aika sitten, kuinka “eräs tyttö juurikin käveli treenikamppeet yllä suihkuun“. Kun ei uskalleta vaihtaa siellä pukuhuoneessa muiden tyttöjen kesken vaatteita..

Itse olen tähän jo tottunut. Uimahallilla pukuhuoneessa uikkarit kädessä kävelen pukuhuoneen pukukoppiin, ovi säppiin, vaatteet päältä, uikkarit päälle, ja kävely takaisin lokerolle jättääkseni sinne vaatteet uinnin ajaksi. En enää edes muista, milloin olisin riisuuntunut alasti pukuhuoneen puolella, koska ei kukaan muukaan tee niin.
Maassa maan tavalla.

Mutta imetys kuuluu silti minun mielikuvissani aivan eri kategoriaan! Kyllä tissi saa vilahtaa. Enkä tarkoita känniääliön rintavarustuksen vilauttelua liian ison kaula-aukon kautta, vaan vauvan imetyksessä saa tissi näkyä. Siksipä protestina tälle turhalle häveliäisyydelle postaan tämän upean linkin, jonka takaa löytyy äitejä ympäri maailman imettämässä pieniään.

Tissit. Rintamaito. Imetys.
Luonnollinen, ja niin kaunis yhtälö!

Kuva toimii suoralinkkinä.

Kuva toimii suoralinkkinä.

Ja ettei mene vain minun uhitteluksi ja tissien heilutteluksi, niin käykää vilkaisemassa BBC:n uutisista, kuinka brittiäidit vastasivat kyseisen hotellin vaatimuksiin peitellä imettävät rinnat!

Kommenttejasi odottelen täällä!

Ps. Vielä ehtii osallistua arvontaan, osallistumisaika päättyy tänään puoliltaöin!
arvontakuva

Tänään avaudun fiiliksistäni joulun…

Hei rakkaat – tänään minä en postaa omassa blogissani mitään, vaan ohjaan teidät lukemaan kirjoitukseni Hanskin Kaiken takana on äiti - blogiin! Kirjoittelin sinne sen, mitä suunnittelin täällä julkaisevani, eli avauduin Hanskin blogijoulukalenterissa meikäläisen tuntemuksista tämän vuoden joulusta. Kuinka se masensi, mutta ..

Käykää vilkaisemassa!

Käykää vilkaisemassa! Kuva on suoralinkki postaukseen.

Minä olen niin innostunut uutiskirjeestä, että te, jotka olette jo uutiskirjeen tilanneet (kiitos!) saatte ensimmäistä uutiskirjettä jo ihan kohta!

Jos et uutiskirjettä ole vielä tilannut, niin sehän onnistuu täyttämällä tämän lomakkeen:



Ja kommenttiahan voi jättää normaaliin tapaan tästä!

Uutta blogissa: Nyt voit tilata blogin uutiskirjeen!

palkki

Joko huomasitte pienehkön muutoksen sivupalkissa?

Kyllä, vihdoin ja viimein päätin kokeilla tätä blogin ominaisuutta uudestaan. Silloin blogin aivan alkuaikoina tarjosin sähköpostilla seuraamista yhdeksi mahdollisuudeksi pysyä ajantasalla blogin tapahtumista, mutta se täyttyi robottien tekaistuista sähköpostiosoitteista. Pari blogin lukijaa on kuitenkin silloin tällöin kysynyt tilauskirjeen perään, viimeisimpänä nyt aivan ihana tessa. Päätinkin siis vilkaista, jos WordPressillä olisi mitään uutta tilauskirje – mahdollisuutta.. ja innostuin!

Ensinnäkin, tämä uusi tilauskirje-ohjelma vaatii tilauksen vahvistamisen, jolloin voin helposti pitää listan puhtaana roboteista. Toisekseen minulla on täysi kontrolli siitä, minkälaisia uutiskirjeitä teille lähtee! Voin kirjoittaa teille ihan omia kirjeitä, kuin myös sähköpostilla lähtee tilaajille aina ilmoitus uusista postauksista välittömästi. Näin tiedätte aina, kun jotain on blogiin ilmestynyt.. ja päätin, että ainakin kerran kuussa kirjoitan sähköpostin tilanneille ihan oman pienen uutiskirjeen! Näin ollen uutiskirjeen tilaajat olette omalla tavallaan blogin VIP-lukijoita, sillä minkään muun kanavan kautta samankaltaista viestimistä ei tule tapahtumaan!

uutiskirje

Uutiskirjeen voi helposti tilata joko jättäessänne kommenttia, sieltä uutena juttuna löytyy nyt tällainen ruksattava:

kommenteista

tai tuolta sivupalkista. Postausten loppuun voin silloin tällöin tehdä myös tämän lomakkeen (kuten alla, toimiva lomake!), vaikka minusta tuo vie yllättävän paljon tilaa! En tiedä vielä miten voisin saada paremman tilauslomakkeen postausten loppuun…



Tilatessanne uutiskirjeen muistakaa tarkkailla sähköpostianne, sillä vahvistamattomat tilaukset tulen säännöllisesti siistimään listalta pois!

Kommenttia voi tuttuun tapaan jättää tästä - uutiskirje, yay vai ei?

Miksi minä bloggaan?

Juttelinpa tuossa muutaman bloggaajakaverin kanssa menneenä päivänä, ja satuttiin vertailemaan keskenämme Google Analyticsin kertomia kävijämääriä. Eräs heistä tunsi olevansa jumissa bloginsa kanssa, mutta vain sen takia, että nuo kylmät luvut eivät olleet nousseet hetkeen. Keskustellessani hänen kanssaan nostin esille bloggaamisen syyt, ja toki työstin noita perustavanlaatuisia kysymyksiä itsekin. Miksi minä bloggaan? Bloggaisinko, vaikka blogiin ei kukaan muu eksyisi kuin äitini ja siskoni?

Bloggaisin. Vaikka olen hyvin avoimesti kertonut blogissanikin siitä, kuinka toivoisin saavani tästä itselleni työpaikan - koska tyttäreni omaishoitajana minulla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia päättää kotiäitiyden uraa kuin “normaalin” lapsen äidillä ja kaiken lisäksi rakastan kirjoittamista, niin kuitenkaan tästä työpaikan saaminen itselleni ei ole se blogini perustuskivi. Bloggaan, koska minulla on niin paljon sanottavaa. Bloggaan, koska haluan kirjoituksillani tuottaa hyvää mieltä ja avata erityisperheen arkea yleiseen tietoon. Bloggaan, koska rakastan kirjoittamista. Rakastan sitä, että minulla on oma pieni nurkkani täällä Internetissä, joka on vain minun. Minä olen tämän median päätoimittaja, minä päätän mitä täällä on ja mitä täällä julkaistaan. Rakastan sitä, että minulla on oma pieni kanava, jonne purkaa ajatuksiani, ahdistuksiani ja saada sekä tarjota vertaistukea.

Bloggaisin, vaikka näitä raapustuksiani ei kukaan lukisi. Olenhan pitänyt vuosikausia ahkerasti salaisia nettipäiväkirjoja, joista vain osaan pääsi parhaimmat ystäväni kirjailujani lukemaan. Tuskin kuitenkaan bloggaisin näin suurella intohimolla ja innostuksella, jos minulla ei olisi näin ihania lukijoita kuin mitä te olette! Vaikka toiveissani olisikin että pystyisin antamaan edes jollekulle vertaistuellisesti voimaa raapustuksillani, niin olen aivan varma että olen teiltä lukijoilta saanut paljon enemmän kuin mitä minä olen antanut teille. Vaikka tämä ei kilpailu olekaan! Esimerkkitapauksena eilinen, kun itkua tihrustelin kotona Englannissa vietettävän joulun takana, niin yksi teistä blogin lukijoista sattui laittamaan juuri samaan aikaan viestiä minulle. Jo se yksi viesti piristi, sillä tämä upea neitokainen ilmoitti juuri viestissään että oli lähettänyt jotain kivaa meidän perheelle postissa. Minä siihen, että hei kai tiedät että ei sinun olisi tarvinnut?

“tietenkin tiedän, ettei olisi tarvinnut, mutta minä halusin!”
“jos nyt oikeasti voin vähän iloa tuoda teidän elämäänne, teen sen oikein mielelläni”
“niin paljon kaikenlaisia vastoinkäymisiä teillä on ollut”

Juteltiin pitkät pätkät minun ahdistuksistani, joulujen vietosta, vanhemmuudesta, eilisestä postauksestani ja politiikastakin. Tämä lukija sai minut nauramaan muun muassa linkittämällä minulle tällaisen hulvattomuuden!

“ei siis tämäkään päivä mennyt hukkaan, olen onnistunut jo monin tavoin saamaan sinut hyvälle tuulelle “

No ei todellakaan!

rakkkauslove

Kun illasta minulla oli taas suru puserossa (ai miten niin hormonihuurut juuri ennen menkkoja sai minut tosi herkäksi), toisen blogin lukijan kanssa hengasimme somessa viestitellen. Ja hänkin sai minut piristymään, hänkin antoi minun purkaa itseäni hänen harteilleen.

Jos en ikinä saa toiveitani blogin suhteen toteutumaan niin, että saisin tänne kirjoittelusta ihan palkkaa – niin blogi on antanut minulle jo enemmän kuin ikinä uskalsin edes toivoa. Kun suositut bloggaajat ovat joskus blogeissaan kirjoittaneet niistä ystävistä, jotka blogin kautta ovat saaneet, en ole ihan täysin heitä uskonut – mutta nyt tiedän. Parasta bloggaamisessa olette te. Lukijat. Koska te olette minun ystäviäni, vaikka en teitä koskaan ole tavannutkaan. Kun sanon postausten lopussa että odotan kommenttejanne, niin minä oikeasti myös tarkoitan sitä. En kerää kommentteja osoittaakseni jollekulle rahapussin nyörejä pitävälle taholle, kuinka suosittu blogini on – vaan koska minä odotan sitä, että pääsen teidän kanssa juttelemaan.

Kiitos, että juuri sinä luet blogiani. Kiitos, että välität. Kiitos!

Tähänkin postaukseen pääsee kommenttia jättämään tästä!

Kalenterin sijaan: Hyvä asiakaspalvelu piristää

Blogin joulukalenteri on ollut ihana, se on auttanut minua joulumielen rakentamisessa – mutta minulla on ikävä “normaaleja” postauksiani. Joulukalenteri tuntuu myös pakkopullalta, inspiraation iskiessä pitää ensin se “pakollinen” joulupostaus hoitaa pois alta – ja miten sitä perheellisenä sitten enää aikaa riittää muuhun?

Eilen minua ahdisti. Koko päivän. En vain saanut sitä laantumaan, eikä enää poikkeuksellisesti blogikaan rauhoittanut. Koska olisi pitänyt kirjoittaa jouluruoista. Mikä tuntui tyhmältä, koska ei olisi ottaa omia kuvia asiasta. Teki mieli kirjoittaa jostain ihan muusta viikolla tapahtuneesta, mutta joulukalenteri.

Ja pirhana. Minun blogi. Kukaan muu ei rajoita kirjoittamisiani täällä kuin minä itse.

Joten käykö, että joihinkin toivomiinne jouluaiheisiin vastaan jouluaaton jälkeen, kun materiaalia olen saanut ihan meidän joulusta? Haittaako, että hylkään joulukalenteri-idean, ja vastailen jouluaihe-toiveisiinne inspiraation iskiessä? Silläkin uhalla, että “epäonnistumisen” tunne hyökyisi päälle ja jonkinlainen luovuttajan leima irvokkaasti iskisin otsaani..

Kun nyt.. inspiraationi ohjaa muualle.

puuuuuuu

Kävinpä nimittäin kuluneella viikolla asioilla ja upean asiakaspalvelun ansiosta saavuin kotiin hymy huulillani, vaikka kaikki asiat ei itsessään tullut hoidettua.

Postitoimistossa minua palveli jälleen kerran se toimiston ainokainen mies, juuri se, joka ei vaikuttanut pitävän minusta. Kylmän asiallisesti hän kyllä on aina minut palvellut, ja häntä aina lämpimästi kiitän lähtiessäni niin kuin tapanani on. Nyt jälleen kerran vein paljon aikaa hänen kassallaan maksaessani laskuja ja yrittäessäni hoitaa passiasioita kuntoon. Perheen tyttösten passihakemukset olivat lähteneet jo eteenpäin, mutta Danin hakemus on osoittautunut ongelmalliseksi – aina jotain siitä paperinipusta puuttui. Niin kuin nytkin.

Niinpä pahoittelin viemääni aikaa kiireisenä aikana, ja mitä tämä mies sanoi?
“Ei se haittaa, ainakin saan auttaa ystävää.”
Ystävää. Kyllä kaikennäköisiin “darling”, “honey” ja “mate” on täällä tottunut, mutta “my friend” kuuleminen mieheltä, jonka luulin ettei pidä minusta?

Sitten hän naureskeli, että tulemme näkemään uudestaan huomenna, kun olen saanut korjattua sen toivon mukaan viimeisen ongelmakohdan Danin passihakemuksessa.
“Nähdään sitten huomenna, ystäväni!” hän sanoi, ja naamani laukesi hymyyn.
Huomenna nähdään.

hengataan

Vain kulman takaa postitoimistolta löytyy meidän apteekki. Oli aika hakea meidän kuukauden mielialalääkkeet, ja Lloydsilta olimme saaneet ihanan ilmaisen reseptien uusintapalvelun käyttöön. Ei enää tarvinnut tehdä muuta kuin kävellä apteekkiin ja ilmoittaa nimi, niin valmiiksi tilatut lääkkeet ilmestyy nokan eteen maksettavaksi. Asettautuessani jonon toiseksi näin sen tutun myyjätytön kolistelevan varastohuoneella, ja edessäni toinen asiakaspalvelija tutki asiakkaan ihottumaa ja edessäni oleva heppu oli joko jonossa tai odotti reseptilääkkeensä saamista takahuoneesta. Pian edessäni ollut saikin lääkkeensä takahuoneesta juosseelta lääkeammattilaiselta samalla, kun asiakaspalvelija pääsi toisen asiakkaan kanssa yhteisymmärrykseen siitä voiteesta, joka ihottumaan auttaisi. Lahjoitin hymyn varastosta kömpivälle tutulle tytölle, joka heilutteli käsissään kahta vihreää paperipussia.
Meidän lääkkeet.

Täh?

“Minä näin näyteikkunan läpi että olit tulossa ja tällä kertaa minä muistin sinunkin sukunimen!” tyttö selitti ihan innoissaan, koska nimeäni on hänen kanssaan kerrattu useaan otteeseen, “Joten lähdin heti katsomaan, jos teidän lääkkeet ois tullut jo!”
“No vitsit, tämäpäs hyvää palvelua, ihana oot! Kiitos!”

Miten ihanalta tuntuukaan se, että minut muistetaan. Se, että ei tarvinnut nimeäni aakkostaa eikä edes lääkkeiden perään kysyä.

Kävelin hymyillen kotiin.
miepa
Hyvä asiakaspalvelu voi toden teolla piristää päivää.

Missä sinä olet viimeksi saanut hyvää asiakaspalvelua, ja miten tämä asiakaspalvelija sinut yllätti iloisesti? Voit vastata tästä.

10. luukku: Joulunajan elokuvat

10luukku

Minä rakastan elokuvia, joissa on joku opettavainen sanoma takana – kuin myös juuri niitä inspiroivia elokuvia. Joulun aikana tämä on minulle vielä tärkeämpää. Onhan joulu kuitenkin perheen kesken vietettävä juhla, jolloin nautitaan siitä mitä meillä jo on, uskotaan parempaan huomiseen sekä ihmisten hyvyyteen ja kykyyn oppien muuttua.

carol
Monen monta elokuvaversiota tästä Dickensin kirjasta on tehty – itse olen nähnyt lähinnä niitä piirrettyjä. Dan sanoi, että vuoden 1999 versio on kuulemma todella hyvä, kun taas Jim Carreyn tähdittämä ei niinkään. Tämä on tämä klassikkosatu, jossa känkkäränkkä ilkimys saa herätyssoiton tekojensa seurauksista kolmen kummituksen/hengen avustuksella.. Odotan joulua ja Rubyn reaktioita tähän tarinaan!

grinch
Ei itseasiassa lukeudu omiin suosikkeihini, mutta viikonloppuna kysäistessäni Rubylta jouluisia elokuvia tämä oli ainut, minkä hän mainitsi. How the Grinch stole the Christmas. Lumihiutaleen maailmassa kaikki rakastavat joulua – kaikki, paitsi Grinch, joka päättääkin pilata muiden riemun ja varastaa joulun. Paitsi että eräs pieni tyttö päättääkin ystävystyä Grinchin kanssa.

gruffalo
Ei sinällään ole jouluinen, mutta silti tämä Oscariehdokas on meidän listoilla yhdessä Snowmanin kanssa! Gruffalon opin tuntemaan vasta täällä Englannissa, ja tässä tarinassa vasta onkin ihana opetus.. Pieni hiiri kävelyllä metsässä.. ja hän kohtaa petoja!

A fox saw the mouse and the mouse looked good.
“Where are you going to, little brown mouse? Come and have tea in my underground house.”
“It’s terribly kind of you, Fox, but no – I’m going to have lunch with the Gruffalo.”

- Julia Donaldson

wonderful

Oletko koskaan miettinyt, minkälaista läheistesi elämä olisi ollut, jos sinä et olisi koskaan syntynytkään?

Aivan ihanan ajatuksia herättävä elokuva, jossa vastataan kysymykseen elokuvan päähenkilön kautta. Muista nessut!

Mitkä elokuvat ovat teidän joululistoillanne? Voit suosikkielokuviasi hehkuttaa kommentoimalla täällä!